Our Mission

One small step for you.
A giant leap for the planet.

Me valmistamme mahdollisimman maistuvia, mehukkaita, herkullisia ja vedet kielelle herauttavia tuotteita herneproteiinista. Me ymmärrämme, että kasviproteiinien on maistuttava yhtä herkulliselta kuin liha, siksi emme ole oikoneet tuotekehityksessämme. Sinun tehtäväksesi jää vain vaihtaa lihapihvi mehukkaaseen herneproteiinipihviin tai lihainen makkara herneproteiinimakkaraan, ja olet jo ottanut tärkeän askeleen. Samalla saattaa käydä niin, että mieliruokasi onkin tehty lihan sijaan herneestä!

Big flavor. Easy dishes.

Missiomme on tehdä kasviproteiinien nauttimisesta helpompaa. Ei siksi, ettemme pidä lihan mausta, vaan siksi, ettemme voi jatkaa vallitsevilla ruokailutavoillamme. Meidän kaikkien on kannettava vastuumme hiilijalanjäljen pienentämisestä ja planeettamme vesivarantojen säilyttämisestä. Helpoin askel tähän on korvata osa lihatuotteista kasviproteiinituotteilla.

Our Story

Vegan food for people who love meat…

Peas of Heaven sai alkunsa satavuotisen perheyrityksen pohjalle, joka aiemmin oli tunnettu herkullisista makkaroistaan ja leikkeleistään. Kun perheen seuraava sukupolvi siirtyi yrityksen ohjaimiin, he päättivät tehdä täyskäännöksen planeettamme puolesta. Uusi sukupolvi myös oivalsi, että moni meistä rakastaa lihaa. Niinpä he keräsivät kaiken tietotaitonsa herkullisten lihatuotteiden valmistamisesta ja päättivät käyttää sitä erinomaisten kasviproteiinituotteiden valmistamiseen.

Focusing on locally sourced peas for the protein, and spice mixes and cooking techniques they’ve picked up while working with meat, the two brothers managed to come up with all-vegan burgers and sausages that quickly gained attention from vegans, vegetarians, flexitarians and meat lovers alike.Since then, the company has grown into a modern food tech operation with a focus on constantly improving and innovating to find the biggest and boldest flavors and the best and most meat-like textures.